FI---Engagement_Bandeau_934x198-(1).jpg

Kerromme avoimesti tavoitteistamme ja ryhdymme sanoista tekoihin.

Tefal kumppaneineen on sitoutunut työskentelemään joka päivä kehityksen ja merkityksellisen edistyksen eteen. Kunnioitamme yhteisiä arvoja: kestävää kehitystä, yhtäläisiä mahdollisuuksia, tasapainoista ravitsemusta jokaiselle ja vastuullista kulutusta.

Tefal on määritellyt viisi kestävän kehityksen painopistealuetta, jotta se voi kohdata näihin arvoihin liittyvät haasteet:

Ensimmäiseksi Tefal varmistaa, että sen tuotteet valmistetaan eettisten periaatteiden mukaisesti paitsi sen omissa, myös sen toimittajien tehtaissa.

Tefal on myös laatinut vastuullisen henkilöstökäytännön, joka perustuu syrjimättömyyteen ja ihmisten kunnioittamiseen. Tefalille on erittäin tärkeää, että se voi tarjota turvallisen työpaikan työntekijöilleen.

Kolmas painopistealue koskee yhteisöjen auttamista. Tefal on vastuullinen taloudellinen toimija toiminta-alueillaan. Se auttaa paikallisia yrityksiä kasvamaan, mutta myös tukee paikallisia järjestöjä syrjäytymisen torjunnassa. Lisäksi se osallistuu julkiseen keskusteluun esimerkiksi ravitsemuksesta ja terveysasioista.

Kuluttajat odottavat nykyisin tuotteita, joissa on huomioitu turvallisuus- ja terveysnäkökohdat. Tefalin kannalta tämä tarkoittaa, että tarjoamme laadukkaita ja kestäviä tuotteita, jotka mahdollistavat terveellisen ja maukkaan ruoan valmistamisen.

Viimeinen painopistealue liittyy ympäristöön. Tefal ottaa ympäristön huomioon tuotteidensa elinkaaren kaikissa vaiheissa, aina alustavasta tutkimuksesta tuotteiden käsittelyyn niiden elinkaaren lopussa. Ympäristönäkökohdat huomioidaan niin valmistuksessa, kuljetuksessa kuin loppukäytössäkin.

Uskommekin, että voimme olla johtava kotitaloustuotteiden valmistaja ja samalla aktiivisesti panostaa tärkeisiin arvoihin, kuten yhtiöllemme keskeisiin yhteiskunnallisiin, ympäristö- ja taloudellisiin periaatteisiin.

Alla on havainnollistavia esimerkkejä toiminnastamme.


 

Nykypäivän ruoanlaitossa terveellisyys ratkaisee

Ravitsemus on paljon muutakin kuin ainesten yhdistelyä toisiinsa. Ruoanlaittovälineillä ja myös ruoanlaittotavoilla on merkittävä rooli aterian valmistamisessa. Jotta terveellistä ruokaa voidaan valmistaa, on tärkeää tietää, miten raaka-aineiden ravintoarvot ja ominaisuudet (maku, koostumus ja tuoksu) voidaan säilyttää. Tähän puolestaan tarvitaan innovatiivisia välineitä.

Jotta ruokavalio olisi terveellinen ja tasapainoinen, seuraavat kolme tärkeää tekijää tulee huomioida:

  • Vähemmän rasvaa, jotta ruoanlaitto on helppoa ja ateria terveellinen.
  • Hyvä lämpötilan hallinta, jotta kypsennystulos on täydellinen ja raaka-aineet säilyttävät ominaisuutensa.
  • Tasainen lämmön jakautuminen, jotta ruoanlaitto sujuu nopeammin ja aikaa ja energiaa säästyy.
  •  

Tefal-paistinpannuista tuttu non-stick-pinnoite ei tarvitse lainkaan rasvaa, mikä on ravitsemuksen kannalta suuri etu.
Thermo-Spot-teknologian ansiosta lämpötila on juuri sopiva täydellisten aterioiden valmistamiseen, joten kokkaat kuin ammattilainen. Lisäksi keitto- ja paistoastioissamme on ainutlaatuinen muotoilu, ja ne ovat poikkeuksellisen kestäviä.

+ Tefal

Kuluttajat ovat aiempaa tietoisempia terveys- ja ympäristöasioista, ja tuotteidemme ympäristömerkinnät takaavat non-stick-pinnoitteiden turvallisuuden.

Haluamme pitää kiinni sitoumuksistamme, jotta voimme olla ylpeitä yhtiöstämme

KATSO TUOTTEET

Turvallisia ja luotettavia tuotteita

Kaikki Groupe SEB:n konserniyhtiöt, mukaan lukien Tefal, noudattavat ISO-standardin 14001 ympäristövaatimuksia. Standardia hakevat teollisuus- ja logistiikkayhtiöt tarkistetaan, jotta standardin mukaisuus voidaan vahvistaa tai saavuttaa.

Tefalin suurin tehdas sijaitsee Ranskan Rumillyssa, ja siellä valmistuu 45 miljoonaa tuotetta joka vuosi. Tefal pyrkii kehittämistoimillaan pienentämään ympäristövaikutustaan vuosi vuodelta.

Ympäristövastuustrategiamme perusteella teetimme paistinpannun elinkaarianalyysin, jonka ENSAM (Ecole Nationale Supérieure des Arts et Métiers) toteutti ja QUANTIS validoi.

Esimerkiksi juuri elinkaarianalyysi todistaa, että kun tuotteen kestävyys ja todelliset ympäristövaikutukset huomioidaan, Tefalin non-stick-paistinpannun ympäristövaikutukset ovat huomattavasti pienemmät kuin samoissa olosuhteissa valmistetulla keraamisella pannulla.

Tavoitteemme on valmistaa tuotteita, jotka kestävät pitkään käytössä ja mahdollistavat mukavat herkutteluhetket läheistesi kanssa. Haluamme saavuttaa tämän tavoitteen ympäristöystävällisellä tavalla.

 

LATAA TIEDOSTO

 

Auta lasta hymyilemään jälleen

Vuodesta 2010 lähtien olemme joka vuosi lanseeranneet uuden tuotesarjan Unicefin ravitsemushankkeiden tueksi.

Tefal lahjoittaa jokaisen tällaisen tuotteen myynnistä vähintään yhden euron Unicefille. Kerättyjen varojen avulla aliravituille lapsille saadaan hoidollista ravitsevaa ruokaa, lisäravinteita sekä hoitoa. Lisäksi lasten vanhempia valistetaan ravitsemusasioissa.

Tefal on lahjoittanut Unicefille yhteensä yli 1,5 miljoonaa euroa vuoden 2010 jälkeen. Tällä summalla on tuettu Madagaskarin lapsia vuonna 2011 ja Intian ja Etelä-Afrikan lapsia vuonna 2012. Vuosina 2013–2014 hanke keskittyi Burkina Fason lasten aliravitsemukseen.

Myös sinä voit osaltasi auttaa aliravittuja lapsia hankkimalla jonkin Unicef-yhteistyötuotteemme:
  • Keitto- ja paistoastiat: paistinpannu, padat jne.
  • Silitysrauta
  • Vaaka

Tutustu ECODESIGN-tuotteisiimme

Tefal haluaa kehittää tuotteita, joiden avulla voit valmistaa maukkaita aterioita läheisillesi. Haluamme kuitenkin myös suojella planeettaamme, joten tarjoamme laajan valikoiman täysin kierrätettäviä tuotteita.

Julkaisimme vuonna 2010 ympäristövastuukäytännön, jossa ekologisuus ja gastronomia yhdistyvät. Lanseerasimme 100-prosenttisesti kierrätetystä alumiinista valmistetun Natura-tuotesarjan sekä Enjoy-lastat, jotka on valmistettu 95-prosenttisesti kierrätysmateriaalista. Tuomme edelleen markkinoille ympäristövastuullisia tuotteita, ja esittelemmekin ylpeänä ensimmäisen 100-prosenttisesti kierrätetystä alumiinista valmistetun leivinastiasarjamme.

100-prosenttisesti kierrätetyssä alumiinissa on kolme keskeistä etua:

  • Energiansäästö: tuotanto vaatii 95 prosenttia vähemmän energiaa kuin perinteisen alumiinin tuotanto.
  • Maailman alumiinivarantojen suojelu: Yksi tonni kierrätysalumiinia auttaa säästämään neljä tonnia bauksiittia*. Maapallon luonnonvarat säästyvät, ja haudattavan jätteen määrä pienenee. Pieni askel keittiöille, mutta suuri harppaus maapallolle.
  • Täydellinen lopputulos: kierrätetty alumiini mahdollistaa lämmön tasaisen jakautumisen ja materiaali kuumenee nopeasti, joten lopputulos on yhtä hyvä kuin perinteistä alumiinia käytettäessä.
  •  

Tefal haluaa suojella maapalloa ja turvata sen luonnonvarat. Käyttämällä kierrätettyä alumiinia voimme kantaa kortemme kekoon ympäristön suojelussa!

LUE LISÄÄ