Tapaa Jamie Oliver

Jamie Oliver on onnistuneesti muuttanut elinikäisen kiinnostuksensa ruoanlaittoon menestyksekkääksi TV-kokin, ruokakirjailijan ja ravintoloitsijan uraksi. Hänen ruokafilosofiansa on yksinkertainen: kuka tahansa voi muuttaa tavallisen arkiaterian gourmet-elämykseksi. Nykyisin Jamie on yksi maailman suosituimmista kokeista. Hän on onnistunut osoittamaan, että myös arjen kiireiden keskellä on mahdollista loihtia esiin mielikuvituksellisia ruoka-annoksia, joita on hauska sekä valmistaa että syödä!

 Jamie Oliver edustaa ruokakulttuurin uusia tuulia. Ruoanlaiton maailmaan hän tutustui jo varhaisessa iässä varttuessaan vanhempiensa maineikkaassa pubiravintolassa Englannin Essexissä. Brittiläiset TV:n katselijat kiinnostuivat Jamiesta ensimmäisen kerran vuonna 1997, kun hänen silloisesta työpaikastaan River Cafésta, lontoolaisesta muotiravintolasta, tehtiin dokumenttiohjelma. Sen jälkeen ei kestänyt kauankaan, kun hänen ensimmäinen oma TV-ohjelmansa Alaston kokki näki päivänvalon.

 Jamien välitön ja rento tyyli sekä näkemys, jonka mukaan herkkuruokien valmistukseen ei tarvita erikoisia raaka-aineita tai monimutkaisia ruoanlaittovälineitä, on hänen huiman suosionsa salaisuus. Jamien keittiössä ­ohjelma oli dokumentti hänen Lontoon-ravintolansa Fifteenin perustamisesta. Ohjelman ohessa julkaistiin myös samanniminen keittokirja, joka on Jamien neljäs.

 Tefalin muotoilijat ja tekniset asiantuntijat ovat suunnitelleet yhteistyössä Jamien kanssa uuden Professional Series ­keittoastiasarjan. Professional Seriesissä on otettu huomioon Jamien asettamat tiukat laatuvaatimukset, ja siinä on paljon sellaisia ominaisuuksia (esim. materiaalina korkealaatuinen ruostumaton teräs, kerrospohja, jossa on alumiiniydin, ja pehmeät, tarttumapintaiset kädensijat), joiden avulla Jamien ruoanlaittoinnostus on helppo tuoda omaankin keittiöön.

 "Olen erittäin tyytyväinen Professional Series ­sarjan laatuun – ja tuotteet ovat vieläpä kohtuuhintaisia. Olemme Tefalin kanssa suunnitelleet sarjan käytännöllisiä, tukevia keittoastioita, joiden uuninkestävät kädensijat edustavat huipputekniikkaa. Sarja antaa kotikokille ammattilaistason mukautumiskyvyn ja tarkkuuden ruoanlaitoon. Keittoastiat näyttävät uskomattoman upeilta ja kestävät vuosikausien käyttöä.

Toivotan viihtyisiä ruoanlaittohetkiä!"



     Katso Jamien syntymäpäivävideo!     Windows Media | RealOne Player

Voit tutustua Jamieen paremmin osoitteessa www.jamieoliver.com.  





Jamie Oliver